Pia Lamberg hempeänä – julkaisi intiimin pusukuvan

Pia Lamberg
Julkaistu 12.03.2015 19:16

MTV VIIHDE

Entinen Miss Suomi, Amerikassa asuva Pia Lamberg on julkaissut sosiaalisessa mediassa intiimin kuvan.

Entinen Miss Suomi Pia Lamberg on julkaissut Instagram-tilillään herkän kuvan. Kuvassa Pia saa pusun poskelle. Pusun antavan miehen poskella on nähtävissä huulipunan jäljet.

Kyseessä on ilmeisesti Pian uusi rakas. Torstain 7 päivää -lehti uutisoi Pian viihtyvän nykyään ilmavoimissa työskentelevän Miken kanssa.

– Ihana mies, ikioma rakas. Mike on hyvästä perheestä, hänellä pysyy jalat maasssa, Lamberg hehkuttaa Seiskalle.

Vielä elokuussa Lamberg kertoi MTV.fille viihtyvänsä sinkkuna. Nyt ex-missin työkiireet ovat kuitenkin antaneet aikaa myös parisuhteelle.

– Ei ole oikein napanneet ne miehet siellä. Ja jos olisin suhteessa, haluaisin pystyä panostamaan siihen kunnolla, nyt se jäisi väkisinkin taka-alalle. Nyt ei olisi edes aikaa tutustua niin hyvin, että siitä voisi kasvaa vahvempi suhde, Lamberg sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Pia Lamberg