Pia Lamberg paljastaa elokuva-alan pimeän puolen – tuottaja lähetti vihjailevan viestin

pia lamberg (1)
Dee Cercone/Everett Collection
Julkaistu 28.03.2019 19:09
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Pia Lamberg on saanut kummallisia tarjouksia.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vieraillaan malli Pia Lambergin luona. Entinen Miss Suomi asuu Los Angelesissa avopuolisonsa Keithin kanssa.

Lamberg muutti Yhdysvaltoihin seitsemän vuotta sitten. Suomesta lähteminen oli hänelle helppoa, sillä hän oli aina tuntenut, ettei kuulu joukkoon.

– Minulla oli aina sellainen jännä olo Suomessa, että ei kuulu sinne, mutta en miettinyt, että haluaisin ulkomaillekaan. Ei ollut selkeää, mikä siinä oli, hän kertoo.

LUE MYÖS: Pia Lamberg avoimena vaikeasta suhteesta – mustasukkainen miesystävä piinasi vielä eron jälkeenkin: ”Sai olla varpaillaan koko ajan”

Los Angelesiin Lamberg päätyi kontaktiensa kautta ja viihtyi heti. Mallina työskentelevä Lamberg kokeili aluksi myös näyttelijän töitä. Hän kertoo kohdanneensa elokuvatuottajia, jotka tekivät hänelle omituisia ehdotuksia.

– Yksikin, joka oli naimisissa ja laitteli viestiä, että haluaisi maksaa laskuni ja hemmotella minua, Lamberg ihmettelee.

– Kyllä niitä tulee, mutta olen karsinut ne.

Amerikan-valloituksensa alussa Lamberg näytteli Saf3-tv-sarjassa, mutta ei ole sen jälkeen innostunut pyrkimään uusiin rooleihin.

– Jos joku tarjoaa hauskaa roolia, totta kai sen teen, mutta en nauttinut siitä niin paljoa, että olisin koko ajan halunnut käydä jossain koekuvauksissa.

Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla ja mtv.fissä torstaisin klo 21. Jaksot katsottavissa ennakkoon C Moressa.

Tuoreimmat aiheesta

Yökylässä Maria Veitola