Supernanny Suomi -sarjasta tuttu Pia Penttala kertoi, millaista palautetta hän on saanut suosikkisarjasta
Superanny Suomi -sarjan Pia Penttala saapui Kultainen Venla -gaalan punaiselle matolle tummassa luomuksessa. Pentala kertoi MTV Uutiset Liven suorassa lähetyksesä hakeneensa mekon Espanjasta.
– Olin perheen kanssa vuosilomalla ja hankin sieltä, hän sanoi.
Pia Penttala Kultainen Venla -gaalan punaisella matolla.Lehtikuva
Supernanny Suomi -sarjan tuorein kausi tuli päätökseen viime keskiviikkona. Penttala paljastaa kuvauspäivien olleen pitkiä, äänekkäitä ja nopeatempoisia.
– Syli on täynnä lapsia jokaisessa kuvauspäivässä, hän kuvaili.
Palautetta sarjasta Penttala on saanut runsaasti.
– Kannan aika raskastakin viittaa siinä mielessä, että minulta odotetaan paljon. Saan palautetta, että kaikki onnistuu niin hyvin kanssasi, olet jämäkkä lempeä ja ihana. Se on tosi ihanaa tämmöinen palaute, hän kertoo.
Penttala kuvailee myös itse olevansa jämäkkä ja lempeä äiti.
– Olen aina sanonut, että kyllä lapsille saa vähän karjaistakin. Minusta tuntuu, että olen aika paljonkin käyttänyt äänihuulia joskus omia lapsia kohtaan. Olen aina ollut oikeudenmukainen ja iloinen ja se on aina kantanut hyvin, hän sanoi.
Miten Penttalan gaalailta jatkuu? Katso koko haastattelu ylhäällä olevalta videolta!
Katso tunnelmia Kultainen Venla -gaalan punaiselta matolta!
3:52Mia Ehrnrooth juhlii huomenna syntymäpäiviä: "Tämä on hyvä lähtölaukaus siihen"
2:01Erika Vikman kertoo muodin merkityksestä
2:41Kerttu Rissanen palasi juuri Uudesta-Seelannista: "Elämäni paras matka"
2:27Niina Lahtiselta paljastus Putouksen starttijaksosta