Suomeen saapuva Kylie Minogue juhlistaa hittikappalettaan somessa.
Pian suomessa esiintyvän Kylie Minoguen hitti All The Lovers julkaistiin 15 vuotta sitten. Minogue juhlistaa kappalettaan julkaisemalla kulissien takaista materiaalia kappaleen videon kuvauksista.
Laulaja hämmästelee julkaisussaan, kuinka kappaleen julkaisusta todella on jo vuosia aikaa.
– All The Lovers täytti 15. Tämä kappale on todella erityinen minulle teidän takianne. Kiitos kaikesta, Minogue kirjoittaa postauksensa yhteyteen.
Julkaisun videon näet klikkaamalla postauksessa näkyvästä nuolesta oikealle!
Ikonisella videolla Minogue esiintyy vähäpukeisten ihmisten keskellä Los Angelesin kaduilla.
Monet artistin fanit hehkuttavat kappaletta ylistävin sanoin.
– Aina kaikkien aikojen parhaista videoista ikinä, yksi hehkuttaa.
– OMG. Rakkaus, jonka tunnen tältä aikakaudelta, toinen nostalgisoi.
– Haluan vain tanssia, kolmas tapailee kappaleen sanojen mukaan.
All The Lovers julkaistiin vuonna 2010 ja se oli ensimmäinen singlelohkaisu Minoguen Aphrodite-albumilta.
Kylie Minogue esiintyy Suomessa Espoon Metro Areenalla juhannuksen jälkeen 23. kesäkuuta. Laulaja on parhaillaan Tension-kiertueellaan, joka starttasi helmikuussa 2025 Perthistä Australiasta.