Puola/Ranska/Saksa/Iso-Britannia/Hollanti, 2002. Ohjaus: Roman Polanski. Käsikirjoitus: Ronald Harwood. Kuvaus: Pawel Edelman. Leikkaus: Herve De Luze. Tuotanto: Roman Polanski, Robert Benmussa, Alain Sarde. Pääosassa: Adrien Brody, Emilia Fox, Michal Zebrowski, Ed Stoppard. Kesto: 148 min.
Roman Polanski pelastui lapsena Krakovan ghetosta ja suunnitteli vuosia tekevänsä kokemastaan elokuvan. Hän ei kuitenkaan tuntenut paloa omaelämäkerrallisen tarinan kertomiseen. Puolanjuutalaisen pianistin Wladyslaw Szpilmanin muistelmista Polanski löysi historiallisten tapahtumien lisäksi häntä kiehtovan tematiikan: hyvyyttä ja pahuutta eivät määrää uskonto, rotu eikä kansallisuus.
Palkittu ja kilvan kiitelty Pianisti kärsii muutamista tyhjistä ja turhaan pitkitetyistä kohtauksistaan, mutta Szpilmanin tarina on koskettava ja kaikessa kauheudessaan kaunis. Se on tärkeä tarina sodan mielettömyydestä, jonka kaltaisia on jo kerrottu monia. Elokuvan dramaturgia noudattaa kirjaa hyvin uskollisesti, mutta tarinan kiehtovin jakso, jossa päähenkilö pelastuu Gestapo-upseerin ansiosta, olisi ansainnut syvemmän käsittelynsä. Gestapon hirmuteot Varsovassa sen sijaan kuvataan perusteellisesti, julmuutta säästelemättä. Elokuva loppuu hieman tyssähtäen, vaikka en peräänkuulutakaan minkäänlaista jälkiviisasta analyysia Szpilmanin elämästa sodan jälkeen.
Nimihenkilöä näyttelevä Adrien Brody on vaikuttava kärsivänä ja kroonista nälkää näkevänä pianistina, jonka elämä roikkuu muutamien hyvien tai hyviksi luultujen ihmisten varassa. Hän tulkitsee hienosti sitä, miten nälkäinen ihminen takertuu hullun lailla kurkkupurkkiin tai leivänmurusiin, koska nälän edessä kaikki muu on toisarvoista. Suurta tunteiden kuohua välttelevällä Brodylla on myös niin sielukkaat silmät, että ne nostavat palan kurkkuun yhdestä ainoasta katseesta. Tästä huolimatta Szpilman jää monia sivuhenkilöitä etäisemmäksi.
Polanskin elokuvassa on lukuisia elokuvallisia tähtihetkiä, joissa valot, miljööt ja upea kamerankäyttö loihtivat savuavista raunioista ja niiden takaa siivittyvästä valosta kuin freskoja. Kun nälän uuvuttamana Szpilman liu'uttaa sormiaan ilmassa koskettimien päällä kyeten vain kuvittelemaan musiikin, kurjuudesta tulee hetkeksi kevyempää, myös katsojalle. Ja Chopin soi elokuvassa jumalaisesti. Pianisti on tuhti paketti kärsimystä, mutta onneksi siinä on myös lohtua. Nyt kun katsoo Irakin sodasta kertovia uutisia, sama terrori ja sokea viha ovat vallalla yhä - eikä historiasta olla totisesti opittu mitään.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Cinema Mondo