Pidätetyn oppositioaktivistin isä pelkää, että poikaa kidutetaan: "On hyvin todennäköistä, että hänen nenänsä on murtunut"

isä pääkuva
Julkaistu 25.05.2021 13:25
Toimittajan kuva
Roosa Mustonen

roosa.mustonen(at)mtv.fi

Valko-Venäjällä pidätetystä opposititioaktivistista Raman Pratasevitshinista julkaistiin eilen video, jossa hän kertoo terveydentilansa olevan kunnossa. Oppositiopuolueet ja Pratasevitshin perhe epäilevät videon olevan pakotettu.

Sunnuntaina Liettuan Vilnaan matkalla ollut lentokone pakotettiin hätälaskeutumaan Minskiin Valko-Venäjällä. Tämän jälkeen valkovenäläinen oppositioaktivisti ja toimittaja Raman Pratasevitsh pidätettiin.

Roman Pratasevitshin isä Dzmitri Pratasevitsh kertoo BBC:lle perheensä pelkäävänsä, että heidän perheen jäsentään kidutetaan kuulusteluissa.

– Toivomme, että hän selviytyy. On mahdollista, että häntä lyödään ja kidutetaan. Pelkäämme sitä todella.

Isä uskoo vahvasti, että hänen poikansa on pakotettu puhumaan valheellisesti videolla.

– Uskon, että hänet pakotettiin tunnustamaan. Hän toimii hyvin pidättyväisesti ja hermostuneesti. On hyvin todennäköistä, että hänen nenänsä on murtunut, sillä sen muoto on muuttunut.

"Tämä on täyttä hulluutta"

Isä ei voi uskoa, että hänen poikansa olisi järjestänyt kansalaislevottomuuksia.

– Poikani ei voi myöntää massahäiriöiden järjestämistä, koska hän ei vain ole voinut tehdä mitään sellaista. Luulen, että hänet on pakotettu puhumaan.

Lopuksi isä toivoo, että hänen poikansa olisi kunnossa.

– Tämä on täyttä hulluutta.

Lue myös: Valko-Venäjällä kiinniotetun Raman Pratasevitshin väitetty tunnustusvideo julki – nämä asiat oppositioaktivistin lausunnossa herättivät liittolaisten epäilyksen

Yllä olevasta videosta pääset katsomaan huolestuneen isän kannanoton pojastaan julkaistuun videoon.

Lähde: Reuters, BBC

Tuoreimmat aiheesta

Valko-Venäjä