Sirpa Pietikäisen (kok.) vuonna 1983 alkanut ura kansanedustajana katkesi vuonna 2003 autonsiirtoon illanvieton jälkeen.
Pietikäinen tuli Hämeenlinnan rautatieaseman parkkipaikalle taksilla aamuyöllä tammikuussa 2003 eduskuntaryhmänsä illanvietosta. Hän kertoi noutaneensa pysäköintialueella olleesta autostaan papereitaan. Kun Pietikäinen huomasi autonsa haittaavan lumitöitä, hän päätti siirtää sen niiden tieltä.
Pietikäinen tuomittiin helmikuussa 2003 Hämeenlinnan käräjäoikeudessa 40 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta.
Kihlakunnansyyttäjän mukaan Pietikäinen syyllistyi törkeään rattijuopumukseen, koska poliisin tarkkuusalkometrin mukaan hänen uloshengityksessään oli alkoholia 0,75 milligrammaa litraa kohden, mikä vastaa noin 1,5 promillea. Lisäksi Pietikäinen sai 15 päiväsakkoa eli yhteensä 645 euroa sakkoja sekä viiden kuukauden ajokiellon.
Pietikäinen tyytyi käräjäoikeuden tuomioon. Hän ilmoitti heti tapahtuman jälkeen luopuvansa ehdokkuudestaan eduskuntavaaleissa, jotka olivat maaliskuussa 2003.
Sirpa Pietikäinen on tällä hetkellä edustajana europarlamentissa, jonne hän nousi vuonna 2008.
(MTV3–STT)