Yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita tuottava Pihlajalinna-konserni pahoitteli perjantaina sairaalatoiminnan liiketoimintajohtajansa Ville Remeksen esitelmässä käyttämää "halventavaa ja stereotyyppistä" piirroskuvaa sairaanhoitajasta.
Remes piti perjantaiaamuna esitelmää Ortopediayhdistyksen kevätkokouksessa Jyväskylässä ja näytti Terveydenhuollon kohtaanto -ongelmasta kuvaa, jossa hoitaja oli piirroshahmona vahvasti meikattu ja isorintainen aikuisviihdemäinen pimu, jolla oli minihame ja hyvin avonainen kaula-aukko.
Miehet, lääkäri ja potilas, olivat samassa yhteydessä valokuvissa asiallisissa sairaalavaatteissa.
Asian uutisoi ensin sanomalehti Keskisuomalainen, jolle Remes kommentoi kuvan olleen huumoria: "Se on tavallaan sisäistä huumoria ammattikunnan sisäisessä kokouksessa. Kuva ei missään nimessä ole mikään halventava, eikä sitä ollut tarkoitettu julkiseen käyttöön."
Pihlajalinna-konsernin viestintäjohtaja Terhi Kivinen kertoi, että Remes ei enää kommentoi asiaa ja siitä on keskusteltu yhtiön sisällä.
Yhtiö tiedotti olevansa tapahtuneesta "erittäin pahoillaan".
– Pyrimme varmistamaan, että yhtiön edustajat noudattavat jatkossa asiallista linjaa esiintyessään julkisesti yhtiön edustajina.
Yhtiö aloittaa maanantaina suunnitellun listautumisantinsa ja arvioi perjantaina markkina-arvokseen 181-204 miljoonaa euroa. Kaupankäynnin on määrä käynnistyä Helsingin pörssissä 5. kesäkuuta.