USA/Kiina 2012. Ohjaus: Ang Lee. Käsikirjoitus: David Magee, Yann Martelin romaanin pohjalta. Tuotanto: Ang Lee, Gil Netter. Kuvaus: Claudio Miranda. Leikkaus: Tim Squyres. Pääosissa: Suraj Sharma, Irrfan Khan, Tabu, Rafe Spall, Gérard Depardieu. Kesto: 127 min.
Yann Martelin vuonna 2001 ilmestynyt romaani Piin elämä (Life of Pi) muodostui maailmanlaajuiseksi menestykseksi samantapaisista syistä kuin vaikkapa José Saramagon tai Paulo Cuelhon kirjat: se käsittelee suuria aiheita kuten uskontoa, kuolemaa ja ihmisarvoa runsassanaisesti ja symbolisesti. Samalla Martelin teos on auttamattoman naiivi.
Odotukset nousivat korkealle, kun Piin elämää lähti kuvittamaan Ang Lee. Taiwanilaismestari on aina osannut tehdä visuaalisesti kauniita ja sisällöiltään syvällisiä tutkielmia yksilöistä yhteisöissä; olipa sitten kyseessä Jane Austenin tapainkuvaus (Järki ja tunteet), 1970-luvun kylmä Amerikka (Jäämyrsky) tai kahden lammaspaimenen tuomittu rakkaus (Brokeback Mountain). Valitettavasti hänen sadan miljoonan dollarin budjetilla luomansa 3D-spektaakkeli kuitenkin kompastuu alkuteoksen synteihin.
Kolmiosaisessa tarinassa intialaispoika Piscine Monitor Patel innostuu ensin matematiikasta ja ottaa nimekseen Pii, sitten eri uskonnoista ja päättää olla sekä hindu, muslimi että kristitty. Kun eläintarhan omistava isä (Adil Hussain) koettaa raahata perheen Kanadaan leveämmän leivän toivossa, laiva haaksirikkoutuu, melkein kaikki hukkuvat ja Pii (Suraj Sharma) päätyy pelastusveneeseen meren armoille yhdessä Richard Parker -nimisen Bengalin tiikerin kanssa. Näiden kahden välille kehittyy ainutlaatuinen yhteys. Tämäkään ei riitä, vaan salamyhkäisellä ihmissyöjäsaarella kohdataan tuhatpäinen lauma nelisormimangusteja. Piin avarakatseisesta uskosta on apua odottamattomissa kriiseissä.
Omituisia nimiä, yksityiskohtia ja käänteitä piisaa. David Mageen käsikirjoittamassa elokuvassa kaikki on ”maagista” isolla M:llä, sormella heristetyt opetukset viisaita. On parempi olla toiveikas kuin kyyninen. On parempi rakastaa luontoa kuin halveksia sitä, usko vie läpi vaikka myrskyävän meren jne. Aito taika kuitenkin uupuu.
Tökeröltä tuntuu myös päälle liimattu amerikkalaiskirjailija (Rafe Spall), joka saapuu tekemään juttua Piin uskomattomista vaiheista. Hänen silmiensä läpi hämmästellään ja puhkiselitetään, jotta tyhmempikin ymmärtää.
Ulkoisesti näyttävästä seikkailusta on toki kyse. Intian värikylläinen luonto ja sen eksoottiset eläimet tulevat kolmiulotteisina kosketusetäisyydelle, meren tyrskyt iholle. Nuori Suraj Sharma on osassaan oiva. Ongelma on, että nuorelle yleisölle Leen elokuva on liian pitkä (piimäinen), ja aikuiskatsojille turhan lapsellinen.
Kirjan lukeneet tietävät lopussa odottavan yllätyskäänteen, joka onneksi antaa alleviivatulle symbolisadulle uuden, älyllisemmän ulottuvuuden.
Teksti: Tuuve Aro