Pikkukylän lukiolaisryhmä kuoli traagisesti: "Eilen meitä oli monta, tänään olemme yksin"

h_51858693 Airbus A320 Germanwings
Julkaistu 25.03.2015 11:40

MTV UUTISET

Lukiolaisryhmän kuolema Alppien lentoturmassa on saanut Halternin kaupungin surun valtaan.

Joseph-Königin koulu suljettiin eilen, kun tieto 16 koulun oppilaan ja kahden opettajan menehtymisestä kiiri saksalaiseen Halternin kaupunkiin.

Vaikka koulu oli suljettu, oppilaat palasivat koulun pihamaalle lohduttamaan toisiaan sekä muistamaan koulutovereitaan kukin ja kynttilöin.

h_51859217 Airbus A320 Germanwings

Ruhr Nachrichtenin mukaan koulu on avattu tänään uudelleen ja sen eteen on pystytetty kyltti: ”Eilen meitä oli monta, tänään olemme yksin.”

Koulussa on psykologeja keskustelemassa koulun oppilaille ja opettajille.

Palaamassa kielimatkalta

Menehtyneet 14 tyttöä, kaksi poikaa ja opettajat olivat viikon mittaisella kielimatkalla Barcelonan läheisessä Llinars de Vallesissa ja palaamassa Düsseldorfin kautta kotikaupunkiinsa Halterniin, kun lentoturma tapahtui.

14–16-vuotiaiden koululaisten menehtyminen ei järkyttänyt vain Halternissa: oppilaat olivat majoittuneet espanjan kielikurssilla paikallisten koululaisten luona ja turma vaikutti myös espanjalaisiin nuoriin.

– Tapahtuneen vaikutus on ollut suuri. Oppilaat olivat viikon ajan yhdessä 24 tuntia vuorokaudesta, espanjalaisnuorten opettaja Rosa María García kertoi Fox Newsille.

Punainen risti on tarjonnut kriisiapua espanjalaiskoulun oppilaille.

”Mustin päivä historiassa”

Halternin kaupungin liput oli eilen laskettu puolitankoon ja ihmisiä virtasi kirkkoon suremaan tapahtunutta. Paikallinen kuvaili Ruhr Nachrichtenille, että koko kaupunki on sokissa.

h_51858906 Germanwings Airbus A320

Pormestari Bodo Klimpel kuvaili tapahtumaa pahimmaksi asiaksi, joka voi sattua.

– Tämä on mustin päivä kaupungin historiassa. Tämä järkyttää koko kaupunkia, pormestari sanoi.

Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa sijaitsevassa Halternissa asuu runsaat 37 000 asukasta.

Tuoreimmat aiheesta

Germanwings