Pikkulapsi paiskattiin ikkunasta – riidan taustalla epäily hyväksikäytöstä

h_52550871
Espanjassa tapon yrityksestä pidätettyä miestä epäillään myös lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Julkaistu 26.01.2016 12:19

MTV UUTISET

Vauvan ikkunan läpi heittänyt mies on pidätetty tapon yrityksestä epäiltynä Espanjan Vitoriassa, kertoo espanjalaismedia.

Mies paiskasi noin puolitoistavuotiaan lapsen ikkunan läpi kadulle eilen aamuyöllä riideltyään ensin äänekkäästi lapsen äidin kanssa.

Lapsi putosi noin viisi metriä rakennuksen toisesta kerroksesta, loukkaantui vakavasti ja on nyt sairaalassa tehohoidossa.

Noin puoli neljältä aamulla tapahtunut välikohtaus herätti muita kadulla asuvia. Pariskunnan kerrotan riidelleen äänekkäästi ja pahoinpidelleen toisiaan. Yhden silminnäkijän mukaan nainen oli mahdollisesti viiltänyt miestä teräaseella. 

Tilannetta sivusta seuranneet naapurit eivät olleet rientäneet ikkunasta heitetyn lapsen avuksi ennen poliisin saapumista.

– Kuvittelimme sen olevan nukke. En kyennyt ymmärtämään, mitä tapahtui, tilanteen nähnyt mies kertoi poliisille.

Espanjan terveysministeri Jon Darpón on ilmaissut tukensa lapselle ja kertoo olevansa varma, että tämä selviää vammoistaan. 

Riidan taustalla hyväksikäyttöepäily

Lapsen äiti on syyttänyt miestä lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Parin riidan epäillään alkaneen miehen jäätyä kiinni aikeista hyväksikäyttää lasta, espanjalaislehti El Mundo uutisoi. Lehti on saanut väitteille vahvistuksen poliisilähteistä.

Tällä hetkellä poliisi tutkii, tunsivatko vauvaa kaltoinkohdellut mies ja lapsen 18-vuotias äiti toisensa entuudestaan. On epäselvää, seurusteliko pariskunta, vai oliko mies naisen uusi tuttavuus.

30-vuotias sevillalainen mies oli muuttanut Vitoriaan työskennelläkseen musiikinopettajan sijaisena paikallisessa konservatoriossa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat