Pikkupoikia syytettiin nelivuotiaan kaverinsa kuolemasta Ruotsissa – Arvikan kunta ei katso olevansa korvausvelvollinen

3:11img
Veljeksiä epäiltiin kaverin tappamisesta – kuolleen pojan isä ja veljekset ystävystivät 20 vuoden jälkeen
Julkaistu 09.02.2022 16:52

MTV UUTISET - STT

Ruotsissa Arvikan kunta kieltäytyy maksamasta vahingonkorvauksia veljeksille, joiden katsottiin syyllistyneen neljävuotiaan Kevinin surmaan vuonna 1998.

Tapaus ei edennyt koskaan tuomioistuimeen. Veljekset olivat Kevinin kuoleman aikaan 5- ja 7-vuotiaita. Vuonna 2018 heidät todettiin syyttömiksi tekoon. Syyttäjän mukaan Kevinin kuolema on saattanut olla onnettomuus.

Arvikin kunta katsoo, ettei se ole tehnyt mitään virhettä.

– Emme näe, että sosiaalitoimi olisi tehnyt virheitä, sanoi kuntaa edustanut Henrik Axelsson tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Veljesten asianajaja oli kirjeessään kunnalle sanonut, että sosiaalitoimen olisi pitänyt puuttua veljesten kidutuksen kaltaiseen kuulusteluun sekä varmistaa se, että syytös veljeksiä vastaan olisi käsitelty todistusaineiston pohjalta tuomioistuimessa.

Lue myös: Kevinin, 4, murha on yhä auki, kun ruotsalaisveljekset todettiin syyttömiksi – miksi poliisi ei epäillyt teiniä, joka raiskasi lapsen surmapaikan lähellä?

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi