Piraattipuolue palasi puolueeksi

Piraattipuolue yritti saada omaa edustajaansa eduskuntaa keväällä 2011. Kuvaa kampanjamökiltä.
Arkistokuvassa piraattipuolue yritti saada omaa edustajaansa eduskuntaan keväällä 2011. Kuvaa kampanjamökiltä.Lehtikuva
Julkaistu 06.06.2016 10:14

MTV UUTISET - STT

Piraattipuolue on jälleen saanut puolueen aseman.

Piraattipuolueesta kerrotaan, että oikeusministeriö on rekisteröinyt sen takaisin puoluerekisteriin, kun puolue sai kokoon vaadittavat 5000 kannattajakorttia.  

Piraattipuolue on perustettu vuonna 2008. Se määrittelee keskittyvänsä yksilönvapauksien ja kansalaisoikeuksien lisäämiseen, tietoyhteiskunnan kehittämiseen ja holhouksen vastustamiseen.  

Piraattipuolue sai viime eduskuntavaaleissa noin 25 000 ääntä. Tulos ei riittänyt pitämään sitä puoluerekisterissä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa