Pitkä kuuma kesä jatkuu vaan! Syyskuun saapuminen ei viilennä Suomea – ensi viikolla voidaan yhä yltää helleasteisiin

Helle houkutteli väkeä Esplanadin puistoon Helsingissä 8. kesäkuuta 2011.
Lehtikuva
Julkaistu 28.08.2018 19:51
Toimittajan kuva

Johanna Lehtola

johanna.lehtola@mtv.fi

@LehtolaJo

Kesän loppuminen ei ole vieläkään näköpiirissä, vaikka viime yönä monin paikoin oli jopa hallaa. MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela ennustaa syyskuun alkuun jopa hellelukemia.

Videolla meteorologi Aleksi Jokela kertoo tuoreimmat sääennusteet tiistai-illalta.

Tämä viikko kuluu myös lämpimässä säässä. Huomenna sää on poutainen ja melko aurinkoinen.

– Lähes koko maassa lämpötilat nousevat yli 20 asteen, paitsi Lapissa. Maan länsiosassa voi olla jopa 23 astetta lämmintä, kertoo Jokela.

Loppuviikko on myös suhteellisen lämmin, mutta jokseenkin epävakainen ja ajoittaisia sateita on luvassa.

Syyskuu taas alkaa Suomessa melko aurinkoisena ja entistäkin lämpöisempänä.

– Itä-Euroopan matalapaine kuljettaa kaakosta lämmintä ilmaa Suomeen. Hellelukemat voivat olla mahdollisia etelässä, ennustaa Aleksi Jokela.

Jokelan mukaan ensi viikolla päivälämpötilat ovat laajalti 20 asteessa ja erityisesti ensi viikon puolivälissä hellerajan rikkoutuminen on mahdollista.

Tilastojen mukaan päivälämpötilat kohoavat syyskuussa etelässä keskimäärin enää 15 asteeseen ja pohjoisessa 10-15 asteeseen. Keskimääräistä lämpimämpää on siis luvassa.

– Ei tämä tietenkään ole harvinaista. Kyllä näitä hellepäiviä syksyisin aina joskus tulee ja intiaanikesästä ei voida vielä edes puhua, koska terminen syksy ei ole alkanut, muistuttaa Aleksi Jokela.

Syyskuun ennätyslämpötilat ovat silti vuosikymmenien takaa. Vuonna 1968 Raumalla mitattiin 28,8 astetta 6.syyskuuta. Myöhäisin hellerajan rikkoutuminen on vuodelta 1947 17.syyskuuta. Tuolloin mitattiin 25,2 astetta Tampereen Härmälässä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa