Tero Pitkämäki on voittanut urallaan seitsemän arvokisamitalia. Olympialaisista niitä on yksi, Pekingin pronssi kahdeksan vuoden takaa.
Riossa Pitkämäki hakee tietysti mitalia, mutta hän tietää, että helppoa se ei ole. Amsterdamin EM-kisoissa hän jäi katastrofaalisesti karsintaan ja sen jälkeen on pitänyt tehdä isoja tekoja, että heitto saadaan kuntoon.
- Kyllä hiukan parempaa on ollut tekeminen. Kaikki on tehty, mitä on osattu, niin hyvin kuin mahdollista. Jos tekniikan saa toimimaan, niin pitäisi pystyä kauden parhaimpaan täällä, juhannuksena 85,35 heittänyt Pitkämäki totesi MTV Sportille Riossa.
Pitkämäen kausi alkoi väkevästi, vaikka hänen vasemman reitensä lähentäjälihas operoitiin. Parantuneiden tulosten jälkeen alkoi kuitenkin alamäki, tai ainakin ailahtelevat otteet.
- Kausi lähti leikkauksen jälkeen suht hyvin käyntiin ja pääsin hyvälle tasolle, mutta sitten tuli vähän notkahdusta. Se johtui osin tekniikkaongelmista ja osin hermostollisesta väsymisestä. Jos ne kaksi asiaa saa kuitattua, kyllä silloin varmaan on suht korkealla täällä, heittäjä pohti.
- Mutta kyllä se tiukka paikka on, kun viime kisat ovat menneet vähän alakanttiin, tehdä täällä sellainen kova nousu, hän myönsi.
Positiivista on se, että Pitkämäki on saanut valmistautua olympiakoitokseen täysin terveenä, Riossa kaikki olosuhteet ovat kunnossa ja kyseessä on kokenut heittäjä, joka tietää, mihin hän pystyy.
Keihäsmiehet karsivat finaalipaikoista Riossa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Mitalit ovat jaossa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.