Podcast: Martina Aitolehti oli juuri saanut kuulla siskonsa kuolemasta, mutta asteli silti festarilavalle huudattamaan yleisöä: "Niin absurdi yhdistelmä"

7:41img
Katso myös: Martina Aitolehti kertoo, miksi pikkusisko Steffin kuolema oli helpotus.
Julkaistu 12.01.2024 16:09

Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Martina Aitolehti kertoi podcast-haastattelussa hetkestä, kun hän kuuli siskonsa menehtyneen.

Triathlonisti ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehden pikkusisko Stephania eli Steffi menehtyi väkivaltaisissa olosuhteissa heinäkuussa 2014. Aitolehti vieraili hyvinvointivalmentaja Nanna Karalahden  Vahvasti-podcastin tuoreessa jaksossa, jossa hän kertoi hetkestä, kun sai tiedon pikkusiskonsa kuolemasta.

Hän oli tuolloin juontamassa isoja festareita.

– Olin niin jääräpää, että ajattelin, että ei tässä mitään, menen juontamaan. Samaan aikaan päässäni on (ajatus), että siskoni on kuollut traagisesti. Häntä ei ole enää. Ja minä menen lavalle huudattamaan porukkaa. Se on mielestäni niin absurdi yhdistelmä, hän sanoi.

Aitolehti kertoi podcastissa taipuvuudestaan jääräpäiseen Kyllä minä pärjään -ajatteluun sekä taidostaan osata piilotella vaikeita tunteitaan. Hän kertoi, että hänen on toisinaan hankalaa ottaa apua vastaan. Hän on kuitenkin kertomansa mukaan petrannut asian kanssa.

– Kumppanini on tosi rakentavasti osannut ilmaista ja selittää tämän asian minulle. Toinen ihminen on tarpeeksi älykäs selittääkseen minulle, että "Näetkö mitä teet? Ei sinun tarvitse. En katso sinua yhtään huonommalla silmällä tai alaspäin, jos otat apua vastaan, päin vastoin.", Aitolehti kertoi kumppaninsa suhtautumisesta asiaan.

Aitolehti kertoi vuonna 2022 MTV Uutisille, että hän yritti selviytyä heti Steffin kuoleman jälkeen.

– Olen sellainen ihminen, että haluan ratkoa asian omassa päässäni. Tehdä sen hyväksytyksi. Sitä oli todella vaikeaa hyväksyä, ettei omaa siskoa enää ole, hän kertoi tuolloin.

Lue myös: Kirja: Yksi kohtaaminen Steffin kanssa paljasti Martina Aitolehdelle, ettei pikkusiskoa voi enää pelastaa – Martina juoksi siskoaan kiinni työmatkallaan

Aitolehti avaa siskonsa kuolemaa edeltäneitä tapahtumia myös toimittaja Hippo Taatilan kirjoittamassa Martina – Taistelija (WSOY) -kirjassa.

Hän kertoo kirjassa kohdanneensa pikkusiskonsa Helsingissä eräänä aamuna keväällä 2012. Aitolehti oli ajamassa töihin, kun hän huomasi risteyksessä kalpean, nuoren naisen. Myötätunto valtasi Aitolehden, kunnes hän tajusi tuntevansa naisen.

– Tunnistin, että se oli Steffi ja tajusin sen olevan aivan sekaisin, hän kertoo kirjassa.

Siskosten katseet kohtasivat, ja Steffi lähti juosten karkuun. Kirjassa kerrotaan, kuinka Aitolehti ajoi auton parkkiin, sai Steffin kiinni ja kaatoi nurmikolle.

– Sain Steffin hihat revittyä ylös ja näin, että sen kädet olivat aivan mustelmilla ja piikitetty, Aitolehti muistelee.

Steffin kuvaillaan potkaisseen Aitolehteä vatsaan ja päässeen näin karkuun. Aitolehti odotti tuolloin toista tytärtään Isabellaa ja säikähti, ettei lapselle satu mitään. Näin karkulainen pääsi jatkamaan matkaansa, ja Aitolehti tajusi yhden asian.

– Olin aiemmin halunnut uskotella itselleni, ettei tilanne ole niin paha, että Steffi on vielä pelastettavissa. Sillä hetkellä tajusin, että se ei palaa enää, hän kertoo kirjassa.

Lue myös: Martina Aitolehti ja velipuoli podcastissa: katkaisivat välit huumekoukussa olleeseen siskoonsa
 

Tuoreimmat aiheesta

Martina Aitolehti