Pohjavesialuetta turmeltui tonteille tuodun savimaan vuoksi – hovi alensi omistajien tuomioita

Mediahub
Julkaistu 27.06.2018 11:28

MTV UUTISET-STT

Nurmijärveläistontille tuotiin vuosina 2013–2014 rekkalavoittain savimaata, mikä turmeli ympäristöä pohjavesialueella, kertoo Helsingin hovioikeus.

Tontin omistajat oli käräjillä tuomittu törkeästä ympäristön turmelemisesta, mutta Helsingin hovioikeus ei pitänyt tekoa törkeänä. Hovi tuomitsi naisen ja miehen perusmuotoisesta rikoksesta.

Oikeuden mukaan tontille tuotu savimaa oli jätettä ja sen levitys rikkoi muun muassa vesi-, jäte- ja ympäristönsuojelulakia. Maata tuotiin lähes 34 000 kuutiometriä.

Oikeus totesi, että omistajat eivät olleet sallineet kiinteistön käyttämistä maakaatopaikkana. Oikeus piti alkuperäisenä tarkoituksena kiinteistön maisemointia, johon omistajat pyrkivät valitsemaan mahdollisimman asiantuntevan yrityksen.

Naisen tuomio aleni puolen vuoden ehdollisesta vankeudesta 60 päivään. Miehen yhdyskuntapalveluksi muutettu puolen vuoden ehdoton vankeus aleni 60 päivän vankeudeksi. Se määrättiin 60 tunnin yhdyskuntapalveluksi.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos