Pohjois-Korealla ei aikomusta rauhoittua – "Amerikkalaiset ovat pelästyneet mahtiamme"

Kim Jong-Un, Donald Trump, kuvitus
Pohjois-Korean edustajan mukaan maa ei ole vaaraksi kellekään, kunhan sen asioihin ei sekaannuta.MTV Uutiset
Julkaistu 15.12.2017 20:27

MTV UUTISET–REUTERS

Pohjois-Korean YK-edustaja torjui perjantaina kaikki Yhdysvaltojen esittämät vaatimukset ohjuskokeiden lopettamisesta.

Yhdysvallat on ilmaissut, että Pohjois-Korean tulee ensin rauhoittua ja lopettaa asetestit, ennen kuin mitään keskusteluja voidaan aloittaa. USA:n ulkoministeri Rex Tillerson toisti maansa kannan tänään YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa.

Pohjois-Korean edustajan mukaan maa ei ole vaaraksi kellekään, kunhan sen asioihin ei sekaannuta. Pohjois-Korean YK-edustajan mukaan amerikkalaiset ovat peloissaan Pohjois-Korean mahdista ja maan ydinaseista.

Pohjois-Korean lähettiläs Ja Song Nam kutsui koko turvallisuusneuvoston kokoontumista yhdysvaltalaisten epätoivoiseksi tempuksi.

Yhdysvallat puolestaan taas vakuutti, että kansainvälinen yhteisö aikoo jatkaa Pohjois-Korean painostamista.

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Korean kriisi