Pohjois-Korea pidätti yliopistoprofessorin – jo kolmas pidätetty amerikkalainen

Eteläkorealainen sotilas tarkkailee Etelä- ja Pohjois-Korean välistä rajaa.
Eteläkorealainen sotilas tarkkailee Etelä- ja Pohjois-Korean välistä rajaa.Arkistokuva.
Julkaistu 03.05.2017 11:45

MTV UUTISET

Pohjois-Korea on vahvistanut pidättäneensä amerikkalaisprofessorin, joka oli ollut viikkoja maassa opettamassa. Kyseessä oli jo kolmas amerikkalainen, joka on pidätetty maassa.

Kim Sang-duk, joka käyttää myös nimeä Tony Kim, pidätettiin maan pääkaupungin Pjongjangin lentokentällä vajaat kaksi viikkoa sitten, kun hän oli lähtemässä maasta.

Maan virallisen uutistoimiston KCNA:n mukaan professoria epäillään "vihamielisestä ja rikollisesta toiminnasta, jonka tavoitteena on Pohjois-Korean järjestelmän muuttaminen".

Kim toimi opettajana Pjongjangin tiede- ja teknologiayliopistossa (PUST). Yliopisto perustettiin vuonna 2010 ja sen opettajistoon on kuulunut useita amerikkalaisia.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat