Pohjois-Korea vahvisti Kimin lähdön Pjongjangista – juna saapui Kiinan puolelle lauantaina

17.54558379
Kimin juna ylitti Kiinan vastaisen rajan lauantai-iltana ja saapui rajakaupunki Dandongiin yhdeksältä paikallista aikaa.
Julkaistu 24.02.2019 04:55

MTV UUTISET – STT

Pohjois-Korean valtiollinen media vahvisti maan johtajan Kim Jong-unin lähteneen maan pääkaupunki Pjongjangista lauantaina.

Kimin juna ylitti Kiinan vastaisen rajan lauantai-iltana ja saapui rajakaupunki Dandongiin yhdeksältä paikallista aikaa, kertoi eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap.

Kimin mukana olemisesta junassa ei aluksi ollut varmuutta, sillä hän on pitänyt matkasuunnitelmansa visusti salassa. Junan ikkunat oli suljettu.

Kim on matkalla Vietnamiin tapaamaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia, ja Kimin odotetaan tapaavan Kiinan johtoa joko meno- tai paluumatkalla. Hän on aiemminkin matkustanut Kiinaan panssarijunallaan.

Mukana matkalla on muiden muassa kenraali ja Kimin oikeaksi kädeksi kutsuttu Kim Yong-chol, joka tapasi Trumpin Valkoisessa talossa viime kuussa.

Lue myös: Vale-Kim ja vale-Trump hengasivat ja haaveilivat golfista Hanoissa oikeiden johtajien kokouksen alla

Tuoreimmat aiheesta

Kim Jong-un