Pohjois-Korean korkein poliittinen tapahtuma – työväenpuolueen puoluekokous – on käynnissä pääkaupunki Pjongjangissa. Kokouksen alku on pidetty julkisuudelta piilossa eikä sen asialistaa tai kestoa ole kerrottu. Edellinen vastaava kokous järjestettiin vuonna 1980.
Eteläkorealaisten tarkkailijoiden mielestä maan johtaja Kim Jong-Un varmistaa lopullisesti asemansa Pohjois-Korean ehdottomana johtajana.
Pjongjangiin kutsutut kymmenet ulkomaiset toimittajat eivät pääse paria sataa metriä lähemmäs kokouspaikkaa. Maan oma televisio ei ole lähettänyt kokouksesta suoraa kuvaa vaan se on ainoastaan kerrannut aiempia saavutuksia.
0:54
Ulkomaisten toimittajien puheille päästetyt kansalaiset toistavat uskollisesti maan virallista linjaa.
– Meillä täytyy olla ydinaseita, koska Yhdysvallat ja sen seuraajat haluavat tukahduttaa meidät, sanoi 26-vuotiaaksi toimistotyöntekijäksi esitelty Kim Hyang.
Johtaja sinetöi valtaansa
Puoluekokouksen tärkeimmäksi sisällöksi on arveltu maan nykyisen johtajan Kim Jong-unin aseman vahvistaminen.
Valtadynastian nuorin ei ollut vielä edes syntynyt vuonna 1980, jolloin Pohjois-Korea järjesti edellisen puoluekokouksen. Tuolloin sinetöitiin Kim Jong-ilin asema isänsä, Pohjois-Korean perustajan Kim Il-sungin kruununperillisenä.
Vuonna 2011 kuolleen Kim Jong-ilin aikana ei pidetty yhtään puoluekokousta.
Lehtitieto: Kiinaa ei kutsuttu
Kokousta seurataan ulkomailla tiiviisti, sillä maata nykyisin johtavan Kimin on uumoiltu linjaavan siellä maansa suuntaa esimerkiksi nimeämällä puolueelle uusia johtohenkilöitä.
Kim Jong-unin valtakauden aikana Pohjois-Korea on tehnyt ydin- ja ohjuskokeita. Puoluekokouksen odotetaan hyväksyvän hänen byungjin-politiikkansa, joka nimellisesti tavoittelee sekä talouden että ydinaseiden kehittämistä. Joidenkin arvioiden mukaan Pohjois-Korea saattaa jopa tehdä ydinkokeen puoluekokouksen aikana.
Global Times -lehden mukaan Pohjois-Korean ydinkokeita arvostelleen Kiinan edustajia ei ole kutsuttu tämänkertaiseen puoluekokoukseen.
Kauppasuhteet Kiinaan ovat elintärkeitä rutiköyhän Pohjois-Korean selviytymiselle. Kiina on arveltu pidättyvän pakotteista Pohjois-Koreaa vastaan, koska talouden romahdus voisi aiheuttaa pakolaisvyöryn rajan yli Kiinaan.