Pohjois-Makedonian ex-pääministerille tuomio väkivaltaan yllyttämisestä: Eikä ole edes ensimmäinen vankilatuomio

Makedonian pääministeri Nikola Gruevski.
MTV oy
Julkaistu 29.09.2020 22:37

MTV UUTISET – STT – AFP

Unkariin paennut Pohjois-Makedonian entinen pääministeri Nikola Gruevski on saanut pohjoismakedonialaiselta tuomioistuimelta 18 kuukauden vankeusrangaistuksen väkivaltaan yllyttämisestä.

Kyseessä on Gruevskin toinen vankilatuomio. Edellistä tuomiotaan vallan väärinkäytöstä hän pakeni Unkariin vuonna 2018.

Tällä kertaa tuomio tuli vandalismin ja väkivallan järjestämisestä ja tilaamisesta sekä niihin yllyttämisestä. Syyttäjien mukaan Gruevski koordinoi vuoden 2013 väkivaltaisen mielenosoituksen oppositiota vastaan. Todisteena oli vuonna 2015 julkaistuja salakuuntelunauhoja.

Kuusi muuta syytettyä, kuten entinen liikenneministeri Mile Janakievski, saivat ehdolliset tuomiot. Sekä syyttäjät että tuomitut ilmoittivat valittavansa tuomiosta.

Gruevskia syytetään edelleen myös kolmessa muussa tapauksessa muun muassa korruptiosta, vaalivilpistä ja laittomasta puoluerahoituksesta. Lisäksi häntä tutkitaan vuoden 2017 hyökkäyksestä maan parlamenttiin.

Gruevski perusteli pakenemistaan saamillaan tappouhkauksilla.

Gruevski toimi Makedonian, nykyisen Pohjois-Makedonian, pääministerinä vuosina 2006–2016.

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Makedonia