Pohjois-Pohjanmaalla tapahtuneissa liikenneonnettomuuksissa on kuollut yhteensä neljä ihmistä kahden viikon sisään.
Keskiviikko 10. elokuuta: vakava liikenneonnettomuus Limingassa
Kevytmoottoripyöräilijä ja mopoilija kolaroivat Limingassa noin kello 21 jälkeen. Toinen mopon kyydissä ollut kuoli.
Onnettomuus sattui Värminkoskentiellä.
MTV Uutisten tavoittamien paikallisten ja Liminganlahden koulun nettisivujen mukaan menehtynyt henkilö oli liminkalainen nuori.
– Onnettomuus on koskettanut vahvasti liminkalaisia lapsia ja nuoria, koulujen ja nuorisopalveluiden henkilökuntaa ja luonnollisesti kaikkia liminkalaisia, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki nettisivuilla.
Lue lisää: Traaginen onnettomuus vei nuoren hengen Limingassa – tältä turmanpaikalla näyttää
Maanantai 15. elokuuta: vakava liikenneonnettomuus Tyrnävässä
Yksivuotias lapsi jäi peruuttavan auton alle ja menehtyi. Onnettomuus tapahtui perheen pihapiirissä.
Tyrnävän kunnanjohtaja Vesa Anttila vahvisti MTV Uutisille, että autoa kuljetti kuolleen lapsen sisarus.
– Olen saanut suruviestejä tyrnäväläisiltä ja naapurikunnista. Tapaus koskettaa koko Tyrnävää, Anttila sanoi.
Tyrnävän traaginen tapaus kosketti laajasti Tyrnävää ja sen naapurikuntia.
Lue lisää: Tyrnävällä yksivuotias lapsi kuoli jäätyään auton alle – kuskina oli ollut kuolleen sisarus
Tiistai 23. elokuuta: vakava liikenneonnettomuus Muhoksella
Kuluvan viikon tiistaina Muhoksella tapahtui vakava liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto ja perävaunullinen rekka törmäsivät yhteen valtatie 22:lla. Onnettomuudessa henkilöauton kuljettaja kuoli välittömästi, Oulun poliisilaitos tiedotti. Rekkaa kuljettanut henkilö ei loukkaantunut.
Molemmat ajoneuvot vaurioituivat pahoin.
Lue lisää: Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja suoraan rekan keulaan Muhoksella – kuljettaja menehtyi välittömästi
Torstai 25. elokuuta: vakava liikenneonnettomuus Kempeleessä
Kolmevuotias lapsi menehtyi, kun naapuritalosta lähtenyt ja oikealle kääntynyt autoilija ei havainnut vanhemman valvonnassa ollutta potkupyöräilevää lasta.
– Tunnelma on ollut järkyttynyt. Järkytystä lisää se, että nyt lyhyen ajan sisällä on tapahtunut Muhoksen kolari ja Tyrnävän vastaava lapsiturma, jossa kuoli yksivuotias lapsi, avustaja kertoo ihmisten tunnelmista, sanoo Kempeleessä oleva MTV Uutisten avustaja.
"Koskettaa koko Kempelettä"
Kempeleen seurakunnan kirkkoherran viransijaisena toimiva Erja Oikarinen kertoo MTV Uutisille, että seurakunta tulee tukemaan surun keskellä olevia kempeleläisiä.
– Todella valitettava ja surullinen asia, joka koskettaa koko Kempelettä tavalla tai toisella. Seurakuntana olemme surevien tukena ja työntekijämme ovat käytettävissä muun muassa surusta keskusteluun. Järjestämme mahdollisesti rukoushetken, jossa voi surra ja rukoilla yhdessä.
Oikarinen kertoo, että onnettomuudessa menehtyneen lapsen muistoa kunnioittavat voivat sytyttää kynttilöitä Kempeleen muualle haudattujen muistopaikalle.
Muistopaikat löytyvät seurakunnan vanhalla hautausmaalla Pyhän Kolminaisuuden kirkon vierestä sekä Kokkokankaan hautausmaalla.