Amerikkalaismiehet päättivät vitsailla isänsä syntymäpäivän kustannuksella. Michael ja Chris Ferry ostivat isänsä kunniaksi tienvarsimainoksen. Seurauksena oli huikeat 20 000 puhelinsoittoa.
Jo lapsena Michael ja Chris Ferry pilailivat isänsä syntymäpäivien kustannuksella. Ferryillä oli tapana väittää ravintolassa, että heidän isällään, vanhemmalla Chrisillä, on syntymäpäivä; tämä johti yleensä henkilökunnan aplodeihin ja ilotteluun.
Nyt Ferryt ovat kuitenkin aikuistuneet – ainakin rahavarojensa puolesta. Amerikkalaismiehet ovat yrittäjiä, ja he päättivätkin nostaa suosikkivitsinsä täysin uudelle tasolle, kertoo Patch.com.
Ostivat isänsä kunniaksi tienvarsimainoksen
Kun Chris täytti 62 vuotta, hänen poikansa ostivat isänsä kunniaksi tienvarsimainoksen.
– Toivota isälleni hyvää syntymäpäivää! Rakkaudella, poikasi, mainoksessa luki.
Mukana oli Chrisin oikea puhelinnumero.
Chris sai 20 000 puhelua
Mainos maksoi kaksi tuhatta dollaria, mutta sen tuottama "tuotto" oli tähtitieteellinen. Pojat olettivat, että vain paikalliset näkisivät mainostaulun; sana kuitenkin lähti leviämään, ja lopulta mainoksesta kerrottiin televisiossa.
Kansa pillastui, ja vitsi levisi. Siitä uutisoitiin ympäri maailmaa.
Chris sai 20 000 puhelua. Niitä tuli paitsi Yhdysvalloista, myös Saksasta ja jopa Australiasta asti.
– Halusin tappaa heidät, isä vitsailee ensireaktiostaan.
Aikoo lähettää laskun pojilleen
Lopulta puheluihin hukkuva Chris joutui vaihtamaan mainoksessa esiintyneen numeronsa toiseen, sillä kyltti on maksettu huhtikuun 2019 alkuun asti.
Vain pari puheluista oli Chrisin mukaan epämiellyttäviä; muut olivat mukavia. Miehen mukaan osa soittajista halusi soitolla kunnoittaa omia vanhempiaan.
– Se oli aika hienoa, mies toteaa.
Mies aikoo lähettää uuden puhelimensa laskun pojilleen.
Lue kaikki lifestyle-aiheiset jutut!
Lähteet: Patch.com, CNN