Maineikas puolalaislähtöinen ohjaaja Roman Polanski aloittaa Charles Dickensin Oliver Twist -romaanin filmatisoinnin kuvaukset Prahassa 12. heinäkuuta. Oliver Twistin ensi-iltaa kaavaillaan jouluksi 2005.
Polanski lupaa pysytellä uskollisena Dickensin romaanille ja kuvailee Twist-versiotaan leimallisesti elokuvaksi lapsille. Hän myös muistuttaa, että nyt on tulossa jotain aivan muuta kuin mitä esimerkiksi Polanskin Oscar-palkittu Pianisti edusti.
Oliver Twistin pääosissa nähdään muun muassa Ben Kingsley, Jamie Foreman ja Frank Finlay. Elokuvan tuotantoryhmä kertoo panostaneensa Oliver Twistiin paljon. Kuvauksia varten nousee muun muassa lähes 150 metriä pitkä pätkä Lontoon katua vuosikymmenmallia 1830-luku.