Poliisin esitutkinta Anneli Auerin epäillyistä seksuaali- ja väkivaltarikoksista on loppusuoralla. Suurin osa jutun tutkintamateriaaleista on lähtenyt osapuolille loppulausuntoja varten. MTV3 Uutisten tietojen mukaan juttuun liittyy myös epäilty eläinsuojelurikos.
Aivan valmis jutun tutkinta ei vielä ole, vaikka syytteen noston määräaika jutussa koittaa kolmen viikon kuluttua, eli 15. helmikuuta.
- Meillä on vielä jonkin verran saamatta sellaista materiaalia, jonka aiomme liittää esitutkintamateriaaliin. Mutta suurelta osin materiaali on laitettu osapuolten luettavaksi, rikoskomisario Erik Salonsaari Satakunnan poliisista kertoo MTV3 Uutisille.
Poliisi on jo kertaalleen pyytänyt oikeudelta lykkäystä syytteiden noston määräajalle.
- Tutkinta on mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Toki se on ollut äärimmäisen työläs ja vaativa kaikkinensa, mikä selittää sen että olemme pikkaisen myöhästyneet aikataulusta, Salonsaari kertoo.
Poliisitutkinnan jälkeen kihlakunnansyyttäjä Jouko Saario tekee päätöksen siitä, nostetaanko Anneli Aueria ja hänen rikoskumppanikseen epäiltyä miestä vastaan syyte seksuaalirikoksista.
Poliisi on pitänyt syyttäjää ajan tasalla jutun tutkinnan käänteistä, joten nopea päätös on Saarion mukaan mahdollinen.
Auerin puolustus: Tulee todella kiire
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on valmistautunut käsittelemään Anneli Auerin epäiltyä seksuaalirikosjuttua suljetuin ovin jo karkauspäivänä 29. helmikuuta. Näin siis, mikäli syyte nostetaan.
Auerin asianajaja Juha Manner pitää tilannetta epäoikeudenmukaisena, sillä puolustus on saanut tutustua poliisin materiaaleihin ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla.
- Näyttää siltä, että saamamme materiaali on myös osin puutteellista. Tässä tulee todella kiire. Voidaankin kysyä, millaiset edellytykset oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on, kun loppulausunto esitutkintamateriaaliin pitäisi antaa muutamassa viikossa. Vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 tuntia.
Anneli Auer ja hänen entinen miesystävänsä ovat molemmat edelleen vangittuina. Mannerin mukaan hänen päämiehensä kiistää edelleen syyllisyytensä täysin.
- Se asia ei ole mihinkään muuttunut, Manner kommentoi lyhyesti.
Myös epäilty rikoskumppani kiistää
Myös toinen rikoksista epäilty, Anneli Auerin entinen miesystävä, kistää syyllisyytensä rikokseen. Miehen asianajaja on vaatinut saada tietoa myös Auerin uusista rikosepäilyistä, jotka koskevat eläinsuojelurikoksia.
Vaatimuksiin ei ole suostuttu.
- Meille on vastattu, ettei asia kuulu päämieheni juttuun, asianajaja Miikka Hakala kertoo MTV3 Uutisille.
Myös Miikka Hakalan mukaan esitutkintamateriaali on toimitettu osapuolille turhan myöhään tulevaa oikeudenkäyntiä ajatellen.
- Tulee erittäin kova kiire.