Poliisi ei luovuta Nelan suhteen – näin etsintöjä jatketaan

Nela Utkina
27-vuotias Nela Utkina katosi 9. syyskuuta.
Julkaistu 26.10.2015 15:40
Toimittajan kuva

Essi Hietanen

essi.hietanen@mtv.fi

@EssiHietanen

Poliisin mukaan jo lähes kaksi kuukautta kadoksissa olleen Nela Utkinan laajamittaiset maastoetsinnät on toistaiseksi lopetettu.

– Mitään löytämistä edesauttavaa ei ole tutkinnassa tullut esille. Maastoetsintöjä jatketaan, jos tulee esiin uusia tarkastettavia paikkoja. Nyt olemme käyneet läpi ne suunnitellut alueet jotka oli tarkoituskin katsoa, eli laajamittaista etsintää ei nykyisten tietojen perusteella ole tulossa, kertoo tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf MTV Uutisille.

Kruskopfin mukaan Utkinan etsintöjä ei kuitenkaan lopeteta, vaan uusia tarkastuksia tehdään jatkossakin.

9. syyskuuta kadonnutta Nela Utkinaa (ent. Saglenova) etsitään nyt vapaaehtoisten voimin Nuuksion kansallispuistossa. 27-vuotiaasta naisesta tehtiin viimeinen näköhavainto, kun hän jäi pois bussista Kattilan päätepysäkillä Nuuksion kansallispuistossa.

Kadonneen Etsijät -vapaaehtoisryhmä aikoo etsiä Utkinaa ainakin marraskuun alkuun asti.

Tuoreimmat aiheesta

Kadonnut Nela Utkina