Poliisi epäilee alaikäisiäkin huumeostoksilla olleiden ryöstöistä – ”Vakavimmat leikkaushoitoa vaativia kallovammoja”

Poliisi kuvituskuvia5
Mediahub
Julkaistu 14.03.2018 11:07
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Poliisi tutkii Helsingissä useita alkuvuoden aikana tapahtuneita ryöstöjä, joissa uhri epäillään houkutellun paikalle olemattomalla huumekaupalla. Tapauksia on poliisin tiedossa kymmenkunta, joista suurin osa on tapahtunut Itä-Helsingissä.

MTV Uutiset on aiemminkin kertonut "hupitälleistä", joissa ryöstetyksi tulee huumekauppias.

– Uhrit ovat kertoneet sopineensa Tor-verkossa esimerkiksi ase-, auto- tai elektroniikkakaupat ja tulleensa ryöstetyksi sovitussa tapaamispaikassa. Poliisilla on kuitenkin syytä epäillä, että todellisuudessa myyjä ja ostaja ovat sopineet huumekaupoista. Osa uhreista on viimeistään kuulusteluissa myöntänyt kaupankäynnin kohteena olleen huumausaineet, rikoskomisario Mikko Halme kertoo Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Huumepoliisi tutkii huumekauppaa myös tietoverkoissa.

1:43img

Raakaa väkivaltaa

Ilmiöstä ollaan ilmeisesti tietoisia myös ostajien parissa, sillä salattuun Tor-verkkoon on perustettu vihjepalsta, jossa ostajat varoittelevat toisiaan epärehellisistä myyjistä.

Poliisi on tällä hetkellä pidätettynä yhteensä kahdeksan nuorta ulkomaalaistaustaista miestä epäiltynä neljään eri ryöstöön liittyen. Osa epäillyistä on poliisin mukaan alaikäisiä. Myös uhrien kuvausten perusteella tekijät ovat pääsääntöisesti noin parikymppisiä ulkomaalaistaustaisia miehiä.

– Osa rikoksista on erittäin vakavia sen takia, että tekijät ovat olleet valmiita käyttämään voimakasta väkivaltaa saadakseen uhreilta rahat haltuunsa. Vakavimmat vammat ovat olleet leikkaushoitoa vaativia kallovammoja, Halme kertoo.

Jutun alussa olevalla videolla rikosylikonstaapeli Kalevi Puonti kertoo, minkä takia monien käsitys nettihuumekaupan luotettavuudesta on virheellinen.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos