Poliisi epäilee: Kielitaidottomia hierojia huijattiin törkeästi palkassa ja työoloissa – yli 12 tuntisia päiviä lähes viikon ympäri

10:06img
Pitäisikö tuomioita koventaa, miten rikoksia ehkäistään? Sisäministeri Mari Rantanen kertoo, miten hallitus aikoo torjua rikollisuutta.
Julkaistu 03.08.2023 08:57
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi laajan esitutkinnan, joka liittyy pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla toimiviin hieromalaitoksiin.

Asiaa on tutkittu työperäisenä ihmiskauppana, mutta esitutkinnan aikana huomioitiin myös törkeän kiskonnan tunnusmerkistö.

Esitutkinnan perusteella epäillään, että ulkomailta on rekrytoitu Suomeen pääasiassa kielitaidottomia työntekijöitä, jotka ovat työskennelleet hierojina pääkaupunkiseudulla. 

Esitutkinnan aikana tehtiin tiivistä yhteistyötä Aluehallintoviraston työsuojelun kanssa. 

– Poliisi epäilee, että useat työntekijät ovat joutuneet työskentelemään yli 12 tuntia päivässä jopa 6–7 päivänä viikossa, mikä poikkeaa huomattavasti suomalaisen työaikalainsäädännön mukaisista työajoista, sanoo tutkinnanjohtaja Hannu Kortelainen tiedotteessa.

Poliisi epäilee, että työntekijöille on maksettu vain murto-osa siitä palkasta, mitä työtuntien määrään nähden olisi pitänyt maksaa. Lisäksi poliisi epäilee, että osaa hierojista on majoitettu hieromalaitosten tiloissa.

Kovia eroja työoloissa

Viranomaiset epäilevät, että hieromoissa työskenteli myös Suomesta palkattuja ulkomaalaisia työntekijöitä, jotka ovat työskennelleet huomattavasti paremmilla työehdoilla kuin ulkomailta rekrytoidut työntekijät. 

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että yritys oli laatinut oman palkkajärjestelmän, jota käytettiin ulkomailta rekrytoituihin työntekijöihin. Oleskelulupahakemuksen yhteydessä työntekijöille oli ilmoitettu huomattavasti paremmat työehdot.

Esitutkinnan aikana kuulusteltiin useita kymmeniä asianosaisia. Toiminnan epäillään alkaneen vuonna 2009 ja jatkuneen pääsääntöisesti samanlaisena aina vuoteen 2023 asti, kunnes poliisi otti rikoksesta epäillyt kiinni alkuvuodesta 2023. 

Esitutkinta valmistui heinäkuussa, jonka jälkeen esitutkintakokonaisuus toimitettiin syyteharkintaan.

Lue myös: Hallitus haluaa koventaa rangaistuksia ja lisätä poliisin valtuuksia – sisäministeri Rantanen: "Pelote- ja signaalivaikutus"

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt