Poliisi epäilee rikosta Helsingin Kluuvin putoamisturmassa, kerrotaan Helsingin poliisin johtokeskuksesta MTV Uutisille.
Mies menehtyi Helsingin keskustassa Vuorikadulla pudottuaan työmaan kaivantoon eilisiltana.
Helsingin kaupungin pelastuslaitos kertoi pelastustehtävästä myöhään lauantaina viestipalvelu X:ssä.
Helsingin poliisilaitoksen mukaan asiasta on kirjattu rikosilmoitus.
– Se liittyy siihen, että selvitetään, onko työmaa ollut asianmukaisesti eristetty ja suojattu, johtokeskuksesta kerrotaan.
Mies menehtyi Helsingissä Vuorikadulla pudottuaan tällaiseen työmaan kaivantoon myöhään lauantai-iltana.
Tapausta tutkitaan kuitenkin yhä kuolemansyyn selvittämisenä.
Poliisi ei myöskään epäile tapaukseen liittyvän muita ihmisiä tai että turma olisi tahallaan aiheutettu.
– Alkuviikosta ollaan jo asiassa viisaampia.
Rikosilmoituksesta ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanomien mukaan kaivanto, johon mies putosi, on 5–6 metrin syvyinen.