Poliisi esittää vangittavaksi useita Jyväskylän väkivaltaisuuksista

Jyväskylä poliisi
Str / Lehtikuva
Julkaistu 04.08.2015 10:57

MTV UUTISET - STT

Poliisi esittää vangittaviksi seitsemää ihmistä, jotka liittyvät lauantaiseen uusnatsien mellakkaan Jyväskylässä. Heistä kaksi on Ruotsin kansalaisia.

Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksen yhteydessä lauantaina mielenosoittajat pahoinpitelivät kolme ihmistä. Yksi pahoinpitelyn kohteeksi joutuneista oli vuonna 2013 kirjastopuukotuksen uhriksi joutunut mies.

Kahden ruotsalaisen miehen vangistemisvaatimus käsitellään Keski-Suomen käräjäoikeudessa jo tänään. Viiden suomalaisen miehen vangitsemisvaatimuksen käsitellään huomenna. 

Kaikkien seitsemän epäillään syyllistyneen todennäköisin syin väkivaltaiseen mellakkaan osallistumiseen ja osan heistä pahoinpitelyyn. Suomalaisista yhtä miestä epäillään väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Kahta epäiltyä epäillään syyllistyneiksi väkivaltaisen mellakan johtamiseen.

Vangittaviksi esitettävien joukossa on uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen johtaja sekä liikkeen verkkosivuston vastaava toimittaja.

Pahoinpitelyn uhreista yksi sai lieviä vammoja, jotka eivät vaatineet hoitoa. Kaksi muuta uhria saivat ruhjeita ja mustelmia, jotka eivät kuitenkaan vaadi pitkäaikaista hoitoa.

Tutkinnassa on selvinnyt, että vastarintaliikkeen jäsenet olivat varustautuneet mielenosoitukseen muun muassa suojuksin ja sidetarpein.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos