Poliisi etsi Helsingin Meri-Rastilassa kadonnutta naista – löydettiin kuolleena

Poliisi on löytänyt Meri-Rastilasta etsimänsä 64-vuotias naisen tänään kuolleena.

Poliisi kertoo Twitterissä kiittävänsä kaikkia etsintöihin osallistuneita sekä havaintojaan jakanutta yleisöä.

Johtokeskuksen mukaan kadonnut löytyi Itä-Helsingistä, muttei kuitenkaan Meri-Rastilasta. Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Nainen katosi torstaina

Viimeinen havainto naisesta tehtiin torstaina ja asiasta oli tehty poliisille hälytys perjantaina. Poliisi pyysi saman päivän aikana myös havaintoja yleisöltä.

Etsintöjä tehtiin viikonlopun aikana mahdollisista katoamispaikoista. Etsintöjen aikana poliisi sai myös havaintoja yleisöltä.

Henkilö löytyi kaislikosta

Pelastuslaitos sai aiemmin tänään puolenpäivän aikaan vesipelastustehtävän Itä-Helsingin alueelle. Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Sami Lindberg kertoo, että paikalta oli löydetty kaislikosta vedestä henkilö.

Poliisin johtokeskuksen mukaan edellä mainittu pelastustehtävä liittyy Meri-Rastilan katoamistapaukseen.

Lue myös:

    Uusimmat