90-luvun suosikkiyhtyeen laulaja kateissa – Poliisi: Epäillään olevan hengenvaarassa

Vesa Riihiluoma
Poliisi
Julkaistu 07.07.2016 11:58(Päivitetty 07.07.2016 12:40)

MTV UUTISET

Lounais-Suomen poliisi etsii kadonneeksi ilmoitettua Vesa Riihiluomaa. Riihiluoman epäillään olevan joko hengenvaarassa tai hänen terveytensä epäillään olevan vaarassa.

Etsinnät on tällä hetkellä keskitetty Kaarinaan Piikkiön alueelle, missä kadonnutta on etsitty iltayöstä lähtien poliisikoirien sekä Rajavartiolaitoksen helikopterin avustuksella.

Komisario Joonas Tikan mukaan etsinnät on keskitetty Kaarinaan Piikkiöön, koska Riihiluoma on kyseiseltä alueelta kotoisin.

Riihiluoma on toiminut Eurooppa 3 -yhtyeen solistina.

Riihiluoma voi kuitenkin olla tällä hetkellä missä päin tahansa.

Tikka kertoo, että Riihiluoman katoamisajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa.

– Ei ole tarkkaa tietoa siitä, että missä, kenen kanssa ja koska hänet on nähty viimeisen kerran. Hänen perheensä ilmoitti hänet kadonneeksi puolenyön aikaan, Tikka kertoo.

Tikka ei kommentoi, miksi Riihiluoman epäillään olevan hengenvaarassa.

Myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa on avustanut etsinnöissä aamusta lähtien.

Riihiluoma on 49-vuotias, tummahiuksinen ja normaalivartaloinen. Hän saattaa käyttää silmälaseja. Tämänhetkisestä vaatetuksesta ei ole tarkkaa tietoa.

Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen, puhelinnumero 112 taikka lähimmälle poliisiviranomaiselle.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa