Poliisi pyytää edelleen kahta silminnäkijää ilmoittautumaan Helsingin Puotilan henkirikokseen liittyen. Poliisin mukaan kuvassa esiintyvät henkilöt ovat miehiä ja poliisi haluaa kuulla heitä todistajina juttuun.
Henkirikos tapahtui Helsingin Puotilassa keskiviikkona 23. marraskuuta keskellä päivää. Poliisi epäilee, että 54-vuotias ampui kuoliaaksi 34-vuotiaan miehen.
– Kuvassa esiintyviä miehiä ei ole edelleenkään löydetty, kukaan ei ole ilmoittautunut, kertoo tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisista.
– Voi olla, etteivät he seuraa suomenkielisiä uutisia. Jos joku tunnistaa kuvassa esiintyvät henkilöt tai itsensä kuvasta, poliisi pyytää ottamaan yhteyttä.
Poliisin mukaan kuvan ohikulkijoilla voi olla tärkeää tietoa Puotilan henkirikoksesta.
Kuva on otettu aivan tekopaikan lähettyviltä, mutta poliisi ei kerro, kuka kuvan on ottanut. Kuvassa näkyvä kaksikko käveli jalkakäytävällä, kun viereisen grillin lähellä ammuttiin.
Lue myös: Poliisi kaipaa kahta miestä todistajaksi Puotilan henkirikokseen – kävelivät tekopaikan vieressä juuri ampumisen hetkellä
Ampumista tutkitaan murhana
Poliisi tutkii Puotilan ampumista edelleen murhana. Tapauksen yksityiskohdista poliisi on vaitonainen ja vetoaa tutkinnan keskeneräisyyteen.
– Motiivista en vielä voi kertoa mitään, samoi en halua toistaiseksi kertoa, oliko myös uhrilla ase mukanaan, Minkkinen sanoo.
MTV Uutisten tietojen mukaan ampumisen motiivi oli keksitty velka, jota uhri ja eräs liivijengitaustainen mies yrittivät periä 54-vuotiaalta.
Ampumisesta epäiltyyn oli yritetty kohdistaa väkivaltaa noin kaksi kuukautta ennen ampumista. Väkivalta liittyi velanperintään.
Velkasumma oli mielivaltainen ja vaihteli, enimmillään 54-vuotiaalta rakennusalan yrittäjältä pyrittiin lypsämään jopa 200 000 euron summaa. Keskusrikospoliisi tutkii tapahtumia törkeänä kiristyksenä.
Poliisin tutkinta henkirikoksen osalta on edennyt, mutta esitutkinnan valmistumisen aikataulua tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen ei lähde vielä arvailemaan.
– Tutkinta etenee. Olemme tehneet paljon kuulusteluja, mutta edelleen kuulematta on useita henkilöitä, Minkkinen sanoo.