Poliisi keräsi 113 sylkinäytettä liittyen Tesoman surmaan

Lehtikuva
Julkaistu 05.02.2015 21:24

MTV UUTISET

Poliisi on kerännyt Tampereen Tesoman alueelta yli sata sylkinäytettä selvittääkseen joulukuun lopussa tapahtunutta, hämäräksi jäänyttä miehen surmaa.  

Lisäksi poliisi kertoo puhuttaneensa 520 ihmistä. Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan kaksisataa henkilöä jäi vielä tavoittamatta, mutta heistä suurin osa otti myöhemmin itse yhteyttä viranomaisiin.

Epätavallisen laajassa operaatiossa sylkinäytteitä kerättiin rikospaikan lähellä asuvilta miehiltä. Tutkinta-alue rajattiin sen perusteella, mihin suuntaan tekijän tai tekijöiden oletetaan paenneen 28. joulukuuta.

Poliisin mukaan tutkinnat alueella todennäköisesti jatkuvat myöhemmin.

Tuoreimmat aiheesta

Tesoman henkirikos