Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Suomen Rahapaja Oy:stä varastetuista kolikoista.
Esitutkinnan mukaan kolikoita varastettiin vähintään 161 550 euron arvosta. Varastaminen alkoi viime vuoden huhtikuussa ja päättyi kuluvan vuoden syyskuussa.
Esitutkinnan mukaan kolikot oli kannettu ulos Rahapajan tiloista asiakirjasalkussa. Yhdellä kertaa vietiin useita tuhansia euroja.
- Salkku on itsessään aika pieni, eli suurta rahamäärää ei ollut kätketty esimerkiksi minkäänlaiseen välipohjaan, kertoo rikoskomisario Jukka Larkio Helsingin rikospoliisista.
Tuotantopäällikkö pääepäiltynä
Teosta epäillään Rahapajan 37-vuotiasta tuotantopäällikköä, joka on vastannut kolikoiden valmistuksesta ja ylläpitänyt tuotannon kirjanpitoa. Tuotantopäällikön lisäksi osallisena levityksessä epäillään olleen neljä naista ja neljä miestä. Epäiltyjen kansallisuudet ovat Suomi, Venäjä ja Sambia.
Tuotantopäällikkö on parhaillaan vangittuna.
Poliisin mukaan tuotantopäällikön asema esimiehenä oli mahdollistanut rikoksen tekemisen.
Tuotantopäällikkö kiistää varkauden
Rahapajasta varastetut rahat ovat suomalaisia ja slovenialaisia yhden ja kahden euron kolikoita, mutta joukossa on mahdollisesti myös Kyproksen eurokolikoita.
Tuotantopäällikön epäillään vaihdattaneen osan varastamistaan kolikoista setelirahaksi muiden rikoksesta epäiltyjen avulla. Näin oli pyritty hävittämään rahan alkuperä.
Rikosnimikkeinä asiassa ovat törkeä varkaus, törkeä kätkemisrikos, kätkemisrikos, törkeä rahanpesu ja huumausainerikos.
Tuotantopäällikkö kiistää kolikoiden varastamisen.
Varkauteen liittyy myös kokaiinin käyttö
Poliisi on Rahapajan kolikkovarkauden yhteydessä tutkinut myös rikoksesta epäiltyjen kokaiinin levitystä ja käyttöä. Esitutkinnassa tuotantopäällikkö on tunnustanut kokaiinin käytön.
Poliisin mukaan kokaiinimäärät eivät ole olleet kovin suuria, mutta huomioon ottaen kokaiinin hinta, 100 - 120 euroa grammalta, siihen on kulunut huomattavasti rahaa.
Kolikkovarkaus alkoi paljastua poliisille, kun muiden juttujen kotietsinnöissä törmättiin suuriin kolikkomääriin. Samaan aikaan poliisi törmäsi kokaiinijuttuihin.
Poliisin mukaan kopla on toiminut itsenäisesti, eikä siinä ole viitteitä muuhun järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Lue myös:
Rahapajasta vietiin kymmeniätuhansia kolikkoja - varkautta ei huomattu (17.9)