Poliisi on saanut uutta tietoa Seinäjoen väkivallanteosta: "Nuorten miesten nahistelu muuttui äkisti raa’aksi puukottamiseksi"

Poliisi on edennyt Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla toissa yönä tapahtuneen puukottamisen tutkinnassa. Tilanteessa loukkaantui kolme nuorta miestä.

Tilanne sai poliisin mukaan alkunsa, kun useamman nuoren välille syntyi riitaa, joka kärjistyi lopulta joukkotappeluksi. Poliisi kertoo selvittävänsä riidan syytä edelleen.

– Kalevankadun ja Ruukintien risteyksen liepeillä alkanut porukan nahistelu muuttui äkisti raa’aksi puukottamiseksi. Yksi miehistä käytti teräasetta lyöden sillä muita henkilöitä nopeaan tahtiin. Tämän jälkeen tekijä poistui juosten paikalta. Poliisi otti miehen kiinni melko nopeasti, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Vakavimmat vammat saanut puukotuksen uhri on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänen tilansa on vakaa. Kaksi muuta ovat päässeet pois sairaalasta. 

Teräasetta käyttänyttä miestä epäillään kahdesta tapon yrityksestä ja yhdestä törkeästä pahoinpitelystä.

Tapauksessa käytetty teräase on poliisin mukaan kateissa. Todennäköisesti tekoväline on jäänyt tekijältä pakomatkan varrelle.

Poliisi pyytää mahdollisen teräaseen löytäjää olemaan koskematta teräaseeseen ja ottamaan yhteyttä poliisiin. 

Kiinniotettua epäiltyä tekijää esitetään vangittavaksi alkuviikosta.

Lue myös:

    Uusimmat