Poliisi pysäytti varastettua autoa Kouvolassa: Seurasi hurja takaa-ajo

Poliisiauto
Julkaistu 19.12.2015 16:49

MTV UUTISET

Kouvolassa on tapahtunut takaa-ajotilanne, johon osallistui useita poliisipartioita.

Hätäkeskus välitti päivällä poliisille tiedon, jonka mukaan Kouvolan Laidunkujan päässä on ollut yli vuorokauden henkilöauto. 
Auton rekisterinumeron perusteella selvisi, että auto on anastettu.

Poliisipartio lähti paikalle ja sai matkalla uuden ilmoituksen, että auto on lähtenyt liikkeelle. 

Partio havaitsi auton ja kytki pysäytysvalon päälle. Anastetun ajoneuvon kuljettaja lähti pakenemaan poliisia suurella nopeudella. Autoa oli tavoittamassa useampi Kouvolan poliisipartio. 

Pakenevan auton pysäytykseen käytettiin piikkimattoa ja auto pysähtyi Puhjonsalmentielle. Auton kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja yrittivät kumpikin pakoon jalkaisin. Molemmat saatiin kiinni auton läheisyydestä. 

Molempia miehiä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuljettajaa epäillään lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos