Poliisi pyytää vihjeitä kesän aikana Kuopiossa tapahtuneisiin töhrimisiin liittyen, kertoo Itä-Suomen poliisi.
Poliisi kertoo saaneensa kesä- ja heinäkuun aikana useita ilmoituksia Kuopiossa julkisiin rakennuksiin, patsaisiin ja ajoneuvoihin kohdistuneesta töhrinnästä. Töhriminen on tapahtunut maalilla ja poliisilla on valvontakamerakuvaa töhrijöistä.
3:01
Kahta poikaa epäillään koulun töhrimisestä
Esimerkiksi Maaherrankatu 13 osoitteessa sijaitsevan Snellmanin koulun seinää ja ulko-ovea oli töhritty sunnuntai-iltana 7. heinäkuuta kello 23.24. Töhryt tekivät kaksi nuorta, sähköpotkulaudoin liikkeellä ollutta poikaa.
Toinen pojista oli pukeutunut mustaan huppariin, jonka huppu oli nostettu päässä olleen mustan lippiksen yli. Lippalakin etuosassa oli jonkinlainen vaalea kuva tai tarra. Jalassaan hänellä oli siniset farkut, joissa lahkeet oli käännetty alaosastaan. Pojalla oli selässään värikäs reppu.
Toinen pojista oli taas pukeutunut vaaleisiin housuihin, mustaan huppariin ja aurinkolaseihin. Selässään hänellä oli punainen reppu.
Poikien kerrotaan olevan noin 170 senttimetriä pitkiä, hoikahkoja ja noin 15-vuotiaita.
Poikien osuutta myös muihin kaupungin töhrimisiin selvitetään.
Poliisi pyytää poikia ottamaan yhteyttä poliisiin. Lisäksi se pyytää ilmoittamaan töhrimiseen liittyvistä havainnoista sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjenumeroon 0295415232 tai soittamalla numeroon 0295455068.