Poliisi: Tarina Vihdissä tyttöjä ahdistelleista turvapaikanhakijoista oli perätön

29746268
Lehtikuva
Julkaistu 22.01.2016 13:23
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Vihdin uutiset kertoi tänään, että sosiaalisessa mediassa paljon kohua herättänyt kertomus teinityttöjä kaupan edustalla ahdistelleista turvapaikanhakijoista on osoittautunut perättömäksi.

Poliisi sai viime vuoden puolella rikosilmoituksen tilanteesta, jossa kolme 14-15-vuotiasta vihtiläistyttöä olisi joutunut Hopeaniemen vastaanottokeskuksessa asuvien turvapaikanhakijoiden ahdistelemaksi.

Lehden mukaan tarina paisui sosiaalisessa mediassa, jossa ahdistelut muuttuivat raiskauksiksi ja tekijöille vannottiin kostoa. Tapahtumien seurauksena Vihtiin muun muassa perustettiin turvapartioryhmä.

Kukaan ei tarttunut väkisin

Poliisi sai tapauksesta rikosilmoituksen, jonka seurauksena se alkoi selvittää tapahtumia kaupan valvontakameranauhoilta. Lisäksi turvapaikanhakijat otettiin kiinni kuulusteluja varten.

Rikoskomisario Rauli Salonen kertoo MTV Uutisille, että netissä leviävät huhut alkoivat melko nopeasti osoittautua perättömiksi.

– Saimme varsin hyvät faktat videolta. Kyllä tytöt ovat menneet ihan omaehtoisesti keskustelemaan näiden kanssa. Jonkunnäköistä halailua on ollut. Ulkopuolinen ei voi sanoa, onko se ollut vastenmielistä.

Mitään rikosilmoituksessa mainittua kiinni pitämistä ei Salosen mukaan ole videolta havaittavissa. 

Tytöt kertoivat omista kokemuksistaan

Tyttöjä ei ole kuitenkaan syytä epäillä valehtelusta. Perättömäksi ovat osoittautuneet lähinnä tapahtumista levinneet huhut sekä jotkin rikosilmoituksessa mainitut yksityiskohdat.

– Tytöt ovat vain kertoneet oman kokemuksensa. Vanhemmat ovat sitten kotona reagoineet tyttöjen kertomaan.

Poliisin saaman tiedon mukaan kyseiset turvapaikanhakijat peruivat hakemuksensa pian kuulustelujen jälkeen ja ilmeisesti poistuivat maasta.

Poliisilla ei tällä hetkellä ole tietoa heidän olinpaikastaan, mutta Vihdissä aiheutunut kohu ilmeisesti vaikutti turvapaikanhakijoiden päätökseen vetää hakemus pois.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos