Poliisi: Turun sataman puutalopalo sytytettiin tahallaan – epäilty on parikymppinen

poliisi
Kuvituskuva.Str / Lehtikuva
Julkaistu 10.04.2024 11:50
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Lounais-Suomen poliisi tiedottaa Turun sataman läheisyydessä viime vuonna tapahtuneen puutalopalon esitutkinnan olevan loppusuoralla.

Poliisi kertoo epäilevänsä tulipalon olevan tahallaan sytytetty. Rikoksesta epäillään parikymppistä miestä.

Palanut rakennus sijaitsee Turun sataman lähellä, Fleminginkadun ja Linnankadun kulmauksessa.

Poliisi sai ilmoituksen tulipalosta hieman puolenyön jälkeen 27. huhtikuuta vuonna 2023. Tyhjillään ollut rakennus tuhoutui palossa täysin.

Poliisin mukaan sillä oli paikkatutkinnan perusteella syytä epäillä paloa tahallaan sytytetyksi.

– Syttymistapa, palon nopea leviäminen sekä se, että kyseessä oli tyhjillään oleva sähkötön rakennus, vahvistivat poliisin epäilyjä tahallisesta polttamisesta, sanoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Kosunen.

Epäilty kiistää teon

Esitutkinnassa kuultiin lukuisia todistajia. Poliisille on selvinnyt, että rakennuksesta oli kuulunut ääniä vähän ennen tulipalon syttymistä.

Esitutkinnan perusteella tapahtumapaikkaan ja -aikaan pystyttiin liittämään parikymppinen mies, jota epäillään rikoksesta.

– Epäilty on kuulusteluissa kiistänyt olleensa paikalla ja sytyttäneen tulipalon. Hän ei ole ollut vangittuna missään vaiheessa, Kosunen sanoo.

Asia saatetaan pian syyteharkintaan.

Lue myös: Poliisi selvittää Turun viimeisintä puutalopaloa

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot