Poliisi tutkii neljää murhan yritystä Tampereella: Kohteena perhe, jossa kaksi lasta – epäilty menehtynyt

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo tutkivansa Linnainmaan kaupunginosassa Tampereella tänään ennen aamuviittä tapahtunutta törkeää väkivallantekoa.

Teko tapahtui yksityisasunnossa. Tutkinnanjohtaja Juha Siljamäki vahvistaa MTV Uutisille, että kohteena oli perhe, johon kuuluu kaksi lasta. Siljamäki kertoo, että rikoksesta epäilty oli perheen ulkopuolinen taho, eli kyse ei ollut perheen sisäisestä väkivallanteosta.

Rikoksen kohdistumisesta perheeseen uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Poliisista kerrotaan, että asiaa tutkitaan peräti neljänä murhan yrityksenä. Tilanteessa loukkaantuneet henkilöt on toimitettu sairaalahoitoon.

Poliisin mukaan rikoksesta epäilty on menehtynyt, eikä menehtymiseen epäillä tämän hetken tietojen mukaan liittyvän rikosta.

Esitutkinta on alkuvaiheessa ja poliisi ei tiedota tässä vaiheessa asiasta enempää. 

Juttua päivitetty 29.6.2024 kello 18.13 poliisin antamalla vahvistuksella, että kohteena oli perhe, johon kuuluu kaksi lasta.

Lue myös:

    Uusimmat