Poliisi vahvistaa ampujia olleen kaksi – epäillään olleen parisuhteessa keskenään

2:04img
Julkaistu 03.12.2015 08:32

MTV UUTISET

Yhdysvalloissa poliisi on tunnistanut San Bernardinon joukkoampumisesta epäillyn kaksikon.  

Toinen heistä on mies ja toinen nainen. Molemmat kuolivat poliisin takaa-ajossa. Poliisin mukaan epäillyt ovat olleet jonkinlaisessa parisuhteessa keskenään.  

1:02img

Poliisi on kertonut, että mies on tunnistettu syntyperältään amerikkalaiseksi 28-vuotiaaksi Syed Farookiksi. Poliisi on myös vahvistanut tiedon, että mies oli osallistunut piirikunnan terveydenhuoltoviraston työntekijöiden tilaisuuteen, poistunut sieltä ja palannut raskaasti aseistautuneena naisen kanssa.  

Nainen on tunnistettu 27-vuotiaaksi Tashfeen Malik -nimiseksi.

Poliisilla ei ole vielä tietoa teon motiivista. Terrorismia ei ole suljettu pois.  

Teosta epäiltiin aiemmin kolmea ihmistä, mutta poliisin mukaan tekijöitä on vain kaksi. Joukkoampumisessa kuoli ainakin 14.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat