Poliisi: Vantaan Pähkinärinteessa ammuttu vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa

0:14img
Tältä Pähkinärinteen ostoskeskuksessa näytti ampumisen jälkeen.
Julkaistu 13.09.2024 14:14
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Poliisi kertoo lisätietoja Vantaan Pähkinärinteessä tapahtuneesta ampumatapauksesta.

Tapahtumat Vantaan Pähkinärinteen ostoskeskuksessa tulivat poliisin tietoon eilen torstaina kello 16 jälkeen. Ensitietojen mukaan yksi ihminen oli ampunut toista kohti aseella ostoskeskuksessa sijaitsevan pizzerian sisällä.

Rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että poliisi selvittää parhaillaan tapahtumien tarkkaa kulkua.

Sekin on vähän epäselvää missä tarkalleen ottaen on ammuttu. Tiedot ovat silminnäkijöiden kertomaa, omat tutkimuksemme ovat vielä pitkälti kesken.

Poliisi on ottanut teosta epäillyn ampujan kiinni ja epäilee häntä tapon yrityksestä. Rikosnimike voi muuttua tutkinnan edistyessä.

Hänestä en voi oikein muuta kertoa, kuin että hän on miespuolinen henkilö, Jämsä sanoo.

Epäillyn teon motiivi ei ole vielä selvinnyt, sillä miehen kuulustelut ovat parhaillaan kesken, Jämsä sanoo. Uhria, noin 50-vuotiasta miestä, poliisi ei ole vielä päässyt kuulemaan.

– Hänen tilaansa kuvailtiin kriittiseksi, kun hänet vietiin eilen sairaalaan, Jämsä sanoo.

Poliisi aikoo esittää epäiltyä ampujaa vangittavaksi maanantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Lue myös: Pähkinärinteen ostoskeskuksessa ammuttu

Tuoreimmat aiheesta

Ampumatapaukset