Karhu liikkui Lieksan keskustassa

Lieksan keskustassa havaittiin varhain aamulla karhu, kertoo poliisi.

Viranomaiset saivat ilmoituksen noin aamuviiden aikaan Lieksan uuden terveyskeskuksen rakennustyömaa-alueella nähdystä karhusta.

Uuden terveyskeskuksen rakennustyömaa sijaitsee Asemakadun ja Mönninkadun risteyksessä, entisen linja-autoaseman tontilla.

Karkotustehtävälle hälytettiin poliisin lisäksi suurriistavirka-apu, mutta karhusta ei saatu jälkiä lukuun ottamatta muita havaintoja.

Poliisi kertoi puoli kymmenen aikaan aamupäivällä, että karhu on jäljityksen perusteella liikkunut Timitran alueelle ja suunnannut maastoon.

Poliisin tiedossa ei ole, että karhu olisi aiheuttanut vahinkoja keskusta-alueella.

Poliisi pyysi aiemmin kansalaisia ilmoittamaan mahdollisista uusista karhuhavainnoista hätäkeskukseen.

Juttua päivitetty kello 9.39 poliisin tuoreilla tiedoilla karhun poistumisesta maastoon.

Lue myös:

    Uusimmat