Poliisihallitus valmistelee aseiden kilpailuttamista

poliisikuvitus poliisi
Lehtikuva
Julkaistu 02.03.2016 12:38

MTV UUTISET

Poliisihallitus kertoi keskiviikkona valmistelevansa aseiden, asevarusteiden ja -tarvikkeiden sekä niiden huoltopalveluiden kilpailutusta.

– Lähtökohtana kilpailutukselle on, että poliisi tarvitsee sisäisen turvallisuuden turvaamiseen ajanmukaiset, luotettavat ja käyttötarkoitukseen sopivat, suorituskykyiset välineet ja varusteet, ylitarkastaja Janne Liljavuori sanoo tiedotteessa.

– Tällä hetkellä (kilpailutettavaan) kokonaisuuteen kuuluvat ainakin poliisin tukiaseena käytettävät konepistoolit ja vaikutuksiltaan ampuma-asetta lievemmät voimankäyttövälineet.

Kilpailutus ei koske henkilökohtaista virka-asetta, josta on hankintasopimus voimassa. 

Hankintailmoitus on tarkoitus julkaista kevään aikana.

Sopimuskaudesta tavoitellaan ainakin kymmenvuotista. Nykyisiä aseita käytetään niiden elinkaaren loppuun, jonka jälkeen aseita uusitaan vähitellen.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa