Tampereen Nekalan väkivaltatilanteesta tehty rikosilmoitus tapon yrityksenä

Poliisilla oli tiistaina usean partion tehtävä Tampereen Nekalassa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi sai hälytyksen hieman ennen puoltapäivää Jokipohjantielle epäillystä väkivaltatilanteesta. 

Ilmoituksen perusteella rikoksesta epäillyllä oli nähty ampuma-ase.

Paikalle saapui useita poliisipartioita. Poliisi kertoi ottaneensa tilanteessa yhden ihmisen kiinni epäiltynä rikoksesta.

Muutama tunti hälytyksen jälkeen poliisi tiedotti ottaneensa ampuma-aseen haltuun tapahtumapaikalta. 

Hieman kello kolmen jälkeen poliisi kertoi poistuneensa paikalta ja jatkavansa epäillyn rikoksen selvittämistä.

Poliisin mukaan tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus tapon yrityksenä. 

Tutkintaa jatketaan seuraavaksi osallisten kuulustelulla ja muilla poliisin suorittamilla tutkintatoimenpiteillä.

Tilanteessa ei loukkaantunut ketään, eikä siitä aiheutunut vaaraa sivullisille, poliisi kertoo.

Poliisin mukaan asiasta tiedotetaan lisää aikaisintaan keskiviikkona.

 

Lue myös:

    Uusimmat