Poliisilta uutta tietoa Oriveden postipalosta

Myrskyn jäliä siivotaan Kuopiotiellä elokuussa 2022.
Poliisin mukaan tällä hetkellä ei ole syytä epäillä, että palo olisi tahallaan sytytetty. Kuvituskuva.All Over Press / Ismo Pekkarinen
Julkaistu 12.06.2024 09:04(Päivitetty 12.06.2024 10:33)

Sara Güven

sara.guven@mtv.fi

STT

Poliisi tutkii eilen tiistaina tapahtunutta Oriveden Teollisuustien rakennuspaloa ja sen syttymissyytä.

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo nyt, että tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että palo olisi tahallaan sytytetty. Palo aiheutti kuitenkin mittavat vahingot.

Tulipalo sattui Posti Groupin jakelukeskuksessa.

Postin mukaan tulipalossa tuhoutui pieni määrä paketteja sekä jakelussa olevia printtilähetyksiä. Toiminta Oriveden keskuksessa on siirretty toistaiseksi väistötiloihin, kertoo Posti.

Lue myös: Orivedellä palaa suuri halli – lähialueen asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa

Tiistaina uutisoitiin, että jakelukeskus oli syttynyt palamaan Orivedellä Pirkanmaalla. Noin 800 neliömetrin kokoisen hallin palosta aiheutui tällöin pelastuslaitoksen mukaan runsaasti savua lähialueille.

Ainakaan toistaiseksi ei ole siis tiedossa, että asiassa olisi syytä epäillä rikosta, poliisi toteaa tiedotteessaan.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi