Britanniassa poliisiasioista vastaavalta ministeriltä on varastettu käsilaukku tragikoomisesti kokouksessa, jossa hän oli puhumassa varkauksien ja myymälävarkauksien kasvavasta ongelmasta.
Uutistoimisto Reutersin mukaan käsilaukkuvarkaus tapahtui tänään torstaina järjestetyssä poliisipäälliköiden yhdistyksen kokouksessa, johon ministeri Diana Johnson osallistui.
Johnson sanoi puheessaan, että Britanniassa on vallalla ”epäsosiaalisen käyttäytymisen, varkauksien ja myymälävarkauksien epidemia”.
Hallituksen virkamiehen mukaan Johnsonilta varastettiin hänen tavaroitaan konferenssissa, mutta mitään turvallisuusriskiä ei hänen mukaansa asiassa tunnistettu.
Myös erään sisäministeriön työntekijän tavaroita vietiin.
Sisäministeriö kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Yksi otettu kiinni
Warwickshiren poliisi kertoi tutkivansa ilmoitusta käsilaukkuvarkaudesta hotellissa, jossa konferenssi pidettiin.
Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Coventrystä kotoisin oleva 56-vuotias mies on pidätetty epäiltynä varkaudesta.
Hänet on sittemmin vapautettu takuita vastaan. Poliisi jatkaa tutkimuksia.