Poliisiauto kolaroi raitiovaunun kanssa Helsingin ydinkeskustassa keskiviikkona iltapäivällä. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Kolari tapahtui poliisiauton ajaessa tehtävälle Mannerheimintiellä Lasipalatsin kohdalla.
– Poliisiauto oli viiden maissa ajanut etelän suuntaan ja ollut kääntymässä vastakkaiselle raitiovaunupysäkille tehtävälle. He olivat ajaneet samasta suunnasta tulevan raitiovaunun eteen, jolloin raitiovaunu oli törmännyt poliisiauton keulaan, viestintäasiantuntija Lili Schatz Helsingin poliisin johtokeskuksesta kertoo.
Poliisiauton keula vaurioitui törmäyksessä. Schatzilla ei ole tarkempaa tietoa raitiovaunun mahdollisista vaurioista.
– Raitiovaunu ei lähtenyt raiteiltaan, vaan jatkoi myöhemmin matkaansa, Schatz sanoo.
Pahemmilta henkilövahingoilta säästyttiin, koska tilannenopeudet olivat molemmilla kulkuneuvoilla alhaiset.
Tapauksessa epäillään liikennerikkomusta.
– Se kirjataan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Uskoisin, että poliisi ei ole havainnut raitiovaunua, mutta tutkijat lähtevät tätä selvittämään, Shatz sanoo.
Schatzin mukaan kolariauton poliiseilla työpäivä jatkui törmäyksen jälkeenkin.
– Toki auto on siirretty muualle, ja sillä he eivät enää jatka, Schatz lisää.